Tarinani

Urani alkusysäykset sijoittuvat syksyyn 1996, kun olin isäni apuna hotellilaajennustyömaalla Muoniossa. Samoihin aikoihin opiskelin autonasentajan perustutkintoa.

2000-luvun alussa tein muutaman vuoden kiinteistönhoitajan hommia Lapissa sekä Helsingissä, kunnes vuonna 2003 aloin täyspäiväiseksi putkimieheksi.

Olen toiminut huolto-autoasentajana ja saneeraus kohteissa, niin pienissä kuin suurissakin LVI-alan yrityksissä.

Oman yrityksen perustin useiden vuosien haaveiden jälkeen syyskuussa 2022.

Pidän ihmisistä, olen avoin ja tunnollinen, sekä haasteet kiinnostavat.

Toimin pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla, mutta hieman isompien projektien ollessa kyseessä, mahdollisuus myös tehdä kauempanakin.

Minulta onnistuu niin, hananvaihdot, vessan korjaukset, kuin pienemmät putkistosaneeraukset, konehuoneiden putkistot, viemärikuvaukset, tig-hitsaukset hst/rst/fe putkille (ei luokkia). Myyn myös LVI-tarvikkeita. Teen myös aliurakointia suuremmille LVI- tai rakennusyrityksille.